Tirana

Albanian pääkaupunki Tirana ei jätä ketään kylmäksi. Sekoitus kommunistirakennuksia ja moderneja korkeita hotelleja, museoita, hyviä ravintoloita ja viihtyisiä kahviloita.

Tiranassa asuu yli puoli miljoonaa albanialaista. Tiranassa sijaitsee maan parlamentti, monia yliopistoja, sairaaloita ja yrityksiä.

Kaupungissa on suurkaupungin tuntua. Tiranan lähellä sijaitsee myös Albanian ainoa tällä hetkellä toimiva kansainvälinen lentokenttä, josta ei ole kaupunkiin pitkä matka. Tiranasta lähtee monia busseja eri puolille maata ja myös naapurimaihin.

Liikenne on täällä varsinkin ruuhka-aikaan aika kaoottista, sillä autoja on paljon. Metroa tai junaliikennettä ei kaupungissa ole.

Löydät kaupungista sinun budjettiin sopivia luksushotelleja kun taas todella halpoja hostelleja. Tämä on ainoa Albanian kaupunki, jossa myös ostosmahdollisuudet ovat hyvät. Kaupungissa on paljon opiskelijoita, sillä täällä sijaitsee Albanian suurimmat yliopistot.

Kaupungista ei myöskään ole kovin pitkä matka Durresin lomakohteeseen ja rantoihin, noin 40min ajomatka. Jos lomailet Durresissä tule ehdottomasti tutustumaan maan pääkaupunkiin.

Vauhdikasta yöelämää löytyy kaupungista ympäri vuoden.

Kuumimpaan aikaan kesällä kaupungissa lämpötila saattaa nousta liian korkeaksi, joten suosittelen käymään kaupungissa hieman viileämpään aikaan, toki ilmaistoinnit toimii.


Albanian pääkaupunki Tirana ei jätä ketään kylmäksi. Sekoitus vanhoja kommunistirakennuksia ja moderneja korkeita pilvenpiirtäjiä ja hotelleja, museoita, hyviä ravintoloita ja viihtyisiä kahviloita

Pariskunnille 💑

Soolomatkaajille 🧘

Reppumatkaajille 🎒

Yöelämää 💃

Asunnon ostajille 🏠